Villa Nah vääntää vakoojan muotoista veistä muistojeni haavassa

Nyt on pakko varoittaa… SEURAA HECTORMAISTA LAPSUUSAJAN MUISTELUA!

Ei nimittäin liene minään yllätyksenä kerrottava asia, että elin varsin nörtähtävää, turvallista ja onnellista lapsuutta.

Nörtähtävää, koska olin kiinnostunut kaikesta populaarikulttuuriin liittyvästä: musiikista, kirjoista, sarjakuvista, tietokonepeleistä, elokuvista ja sen sellaisista. Siis TODELLA kiinnostunut, niin kuin varmaan hengenheimolaiset tietävät, että normaaliksi katsotun diggailun lisäksi elin ja opiskelin kaikkea, joka vähänkään tuntui puoleensavetävältä. Hurahdin asioihin, mutta käsittelin niitä pääosin oman pääni sisällä, koska…

…elin turvallista lapsuutta. Tai tarkennetaan, TURVATTUA lapsuutta. Ala-asteella vanhempani suojelivat minua kaikelta pahalta, joten en päässyt live-keikoille, en ollut kotibileissä, en saanut sähkökitaraa (akustista soitin ookoosti ja pianoa ihan hyvinkin) enkä saanut katsoa myöhäisillan leffoja. Enkä esim. mennä hiihtolomareissulla Tahko-vuoren vaaralliseen rinteeseen laskemaan. (Niinpä minusta yläasteella tuli erinomainen tekemisteni salaaja, mutta se on toinen tarina.)

Vaan joo, onnellista lapsuutta, koska lisäksi minulla oli paljon kavereita. Pelasin jääkiekkoa, jalkapalloa ja koripalloa – ja olin luokan vahvin jäbä, mikä antoi luvan tehdä nolojakin asioita, esim. osata kielioppia. Maailma oli outo jo 80-luvulla.

En silti selvinnyt lapsuudesta täysin ilman vaurioita.

Sillä AIKA SAATANAN USEIN, kun meille tuli kavereita kylään ja yritimme pelata Commodore kyysnepallani, isä tai äiti ryntäsi huoneeseeni ja LOPETTI PUUHAN!!!!!! Koska heidän mielestään meidän olisi pitänyt tehdä JOTAIN KEHITTÄVÄÄ!!

Joskus saattoi olla, että pelaaminen kiellettiin ihan omalla ajallanikin. Jossain vaiheessa jopa pelikone siirrettiin pois huoneestani, alakerran kodinhoitohuoneeseen.

Että siellä mun piti painaa sit Spy vs. Spyta, moppien ja pölynimurin seassa.

Että ei mullakaan oo mitään helppoa ollut tää elämä.

[/HECTOR]

Villa Nahin uusi albumi, elokuussa julkaistu Ultima on vuoden parhaita kotimaisia, ehkä toiseks paras Mikko Joensuun Amen 2:n jälkeen. Kirjoitin aikanaan siitä arvion Soundiin, missä käsitellään musiikkiakin.

Ihan ylivoimaisesti eniten olen kuunnellut Spyta, koska u know.

Mä oon Antti. Stop, Shake, Honey, Go on Facebookissa, ja mä oon esim. Twitterissä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s