Litku Klemetti on vastustamaton artisti & top5 litkut, joita mun on nykyään vaikea juoda

Tämähän on ihan selkeä juttu niin, että Sanna Klemetin tirehtöröimä yhtye Litku Klemetti & Tuntematon numero on hurmannut kaikki. Ainakin kaikki sellaiset, jotka osaavat ottaa punkhenkisen, mutta musiikkimielessä 70-lukulaisen suomirokin sydämeensä. Bändin kesällä julkaistu Horror ’15 ei ole täydellinen albumi, mutta hauska, innostava ja tuore se on, pääosin oikein hyvillä biiseillä.

Toisaalta taas maailmassa on monta litkua, joista minun on vaikea nykyään nauttia. Tässä niistä top5.

5. Kossurussian (4 cl Koskenkorvaa + Schweppes Russchiania lasi täyteen + jäitä). 90-luvun lopulla join tätä yhdistelmää ensin pohjiksi ja sitten baarissa. Paljon, liikaa, liian kauan. Limuviinaa. Mut jos et oo koskaan kokeillut, niin go for it. Menee alas helposti.

4. Alle 10 euron viinit. Ei mahda mitään. Just eilen ostin yhden pullon Le Grand Noiria, kun se oli mun ja vaimon lemppariviini joskus 2000-luvun alussa. Hinta 9,99. Mut ei saatana. Mä en kyl pidä itseäni minään viiniharrastajana, mut kai mun makuaistini on päässyt kehittymään kalliimpaan suuntaan.

3. Mountain Dew. Mulla oli sellainen tapa joskus, että kun oli aika ostaa huoltoasemalta karkkia + sipsejä + limpparia, että automatka sujuisi mukavammin, niin ostin Panttereita, Taffel Rancheja ja puolen litran pullon Mountain Dew’ta. Kunnes viime kesänä tajusin, että Mountain Dew on ihan perkeleellistä sokerilitkua.

2. Proteiinijuomat. Ei ehkä uskois, mut 90-luvulla mä olin aika urheilullinen jäbä. Pelasin jääkiekkoa ja säbää, kävin salilla. Olin fitti, joskaan en lihaksikas. No mä ostin sellaista jotain jumalauta proteiinijauhetta, jota piti sekoittaa maitoon ja juoda. Kamalinta ehkä ikinä…

1. …ellen mä ois vetänyt lonkeroövereitä eräässä saunaillassa samoihin aikoihin. Eli tehnyt ns. perinteisiä. En pysty juomaan Hartwall Original Gin Long Drinkiä, kun tulee niin kauheet oksumuistot. Onneks ei sellaisia tilanteita juuri tule eteen, että pitäis juoda.

Mut takaisin Litku Klemettiin. Hän julkaisee sooloalbumin Juna Kainuuseen 13. tammikuuta. Tuntemattoman numeron kanssa on tulossa joku julkaisu kanssa, luultavasti ensi keväänä.

Siihen saakka nautitaan näistä julkaisuista biiseistä.

Mä oon Antti. Stop, Shake, Honey, Go on Facebookissa, ja mä oon esim. Twitterissä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s