The Jesus and Mary Chain teki comebackin ja nyt ilmassa leijuu pettymyksen ”meh”

Nii-i. Kauan hommia tehneille bändeille ja artisteille on tässä maailmassa vain hopeasijoja tarjolla. Madonna on nykyään niin perkeleen iso vitsi, että onnistui jopa mokaamaan Carpool Karaoken. Red Hot Chili Peppersistä on tullut maailman huonoin rockbändi. Metallica-faneillekin näyttää riittävän se, että yhtye tekee levyn, joka ei ole häpeällinen pettymys. Pixies… voi saatana en ees jaksa aloittaa.

Kun vielä tänä vuonna säännöksi muodostui se, että jos artistilla oli jotain annettavaa, hän kuolee.

Niiiin että Jesus and Mary Chain kertoi eilen julkaisevansa uuden albumin 24. maaliskuuta 2017, ensimmäisen sitten vuonna 1998 ilmestyneen Munkin. Ja sanojensa painoksi tuuttasi kansan korville uuden biisin Amputation. Ja vaikka biisiä miten päin kääntelee, niin eihän tää oo mitään. Bändin soundi, tyyli, sanat ja asenne on varastettu, kopioitu ja kulutettu niin moneen kertaan kuluneen 30 vuoden aikana, että Amputationin tapaisesta normivedosta on vaikea innostua, vaikka asialla kuinka olisi ”se aito, alkuperäinen”.

Jospa bändi olisi keikoilla kova legendaarisen bäkkiksen ansiosta?

Mä oon Antti. Stop, Shake, Honey, Go on Facebookissa, ja mä oon esim. Twitterissä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s