The Holy onnistui Valoa Festivalilla asiassa, jossa parhaatkin ovat epäonnistuneet

Tullikamarin Pakkahuone. Osa Georg Schreckin 1900-luvun alussa suunnittelemaa uusrenessanssityylistä rakennusta. Alun perin paikallisesta tullihallinnosta huolehtinut toimipaikka, sittemmin yksi Tampereen eloisan kulttuurielämän sykkivistä sydämistä. Tuhansien legendaaristen keikkojen ja vielä legendaarisempien tarinoiden pesä. Populaarimusiikin koti, jossa ovat esiintyneet bändit Black Sabbathista Ramonesiin, Eppu Normaalista Sielun Veljiin, Ultra Brasta PMMP:hen.

Ja silti yksi perkeleen helvetti keikkapaikkana, jos bändillä ei ole homma hallussa.

En tiedä, monta sataa konserttia olen Pakkiksella nähnyt, mutta sen voin kertoa, että jokaista hurmoksellista rokkitanhua vastaan olen todistanut vähintään kaksi laimeaa suoritusta. Keikkoja, jolloin 1200 henkeä vetävä sali on ollut lähes tyhjä, tai näyttänyt siltä. Keikkoja, jolloin bändin soundit ovat kimpoilleet tilan tiiliseinistä muuttuen kuuntelukevottomaksi puuroksi. Keikkoja, jolloin artistin olemus ei vain ole riittänyt täyttämään 50 neliömetrin kokoista lavaa.

Pakkahuoneesta on tullut paikka, jossa bändin äänellinen osaaminen, suosio, karisma, biisit ja lavashow on punnittu. Hyvätkin ovat sortuneet: olen esimerkiksi lähtenyt hittoon CMX:n keikalta, kun yhtye kuulosti niin hirveän paskalta.

Kannattaa siis antaa arvoa seuraavalle julistukselle:

The Holyn Pakkahuoneen konsertti Valoa Festivalilla oli paras, jonka olen koskaan nähnyt albumia julkaisemattomalta yhtyeeltä.

Se oli siis aivan saatanan kova. Mikon ja Eeron tuplarumputykitys, Pyryn loihtimat dynaamiset kitarakudelmat, Lauran viileyttä hohkanneet, tiukat bassolinjat. Henrikin lauluääni JA JUMALAUTA LAVAPREESENS! Nuoret tyypit, itsevarmoina ja valmiina. Itsevarmoina siitä, että he täyttävät koko Pakkahuoneen isolla bändisoundillaan ja loistavilla biiseillään. Valmiina jyräämään jokaisen festari- ja klubilavan, jonne heidät tänä vuonna kutsutaan.

Bändin More Escher And Random Notes -ep:n biisit soivat äänekkäämpinä kuin levyllä, mutta aivan yhtä hallittuina. Uuttakin materiaalia kuultiin, joskin siinä vaiheessa aloin olla jo niin kovissa musiikkinirvanoissa, että pystyin keskittymään lähinnä bändin taivaalliseen soundiin. Jotenkin mieleen jäi Can’t Remember Your Name keikan huippukohtana, mutta saattoi se olla jokin muukin. Kun niitä oli niin paljon.

The Holyn esiintyminen oli täynnä kauneutta, rauhaa, raivoa ja rytmiä. Aaltoja ja omistautumista.

Rakastin.

Rakastan.

Mä oon Antti. Stop, Shake, Honey, Go on Facebookissa, ja mä oon esim. Twitterissä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s