Miks tää keskustelu Sara Forsbergin urasta meni taas ihan päin persettä?

Hesari julkaisi eilen Oskari Onnisen kirjoittaman jutun Sara Forsbergista eli Saarasta eli Smoukahontasista eli Kielinaisesta. Se herätti muun muassa keskustelua.

Esimerkiksi Hank Solo, Jurek, Jannika B, Katja Ståhl ja Knipi puolustivat Saaraa ja pitivät Oskarin tekstiä vuoroin “alas ampumisena” ja “perus-dissailuna” vuoroin “itsesabotaasina” tai “vittumaisesti kirjoitettuna”.  Jos keskustelun välissä oli siellä täällä joku haukkunaamakin (siis kusipää), konsensus oli selkeästi Saaran puolella.

Ja sehän on erittäin hieno juttu. On oikein taistella vastaan niitä, jotka lähtevät hyökkäämään epäreilusti ja ilman syytä, varsinkin, jos artisti on vasta uransa alkutaipaleella ja osoittanut lahjakkuutensa lisäksi myös keskimääräistä tyräkämpää sitkeyttä. Meidän on oltava hyvien puolella ja tarjottava toivoa aina kun mahdollista.

MUT SAATANA, KUN SE TEKSTI EI OLLUT VITTUMAINEN TAI ALAS AMPUVA!

Se ei ollut edes analyysi tai mielipide.

Oskari ei hyökännyt Forsbergin persoonaa vastaan tai nostanut esille pelkkiä epäonnistumisia tai hänen musiikkiuransa kannalta epäolennaisia asioita. Hän ei ilkeillyt. Ei liioitellut. Eikä jättänyt pois mitään olennaista.

Jutussa listataan, mitä Sara Forsbergin musiikkiuralle on tähän mennessä tapahtunut. Ja ehkä hieman ihmetellään sitä polkua, jotka pitkin hän on kulkenut.

Katsos kun journalismin tarkoitus ei ole edistää kotimaista musiikkivientiä tai vahvistaa positiivista mielikuvaa omalla työllään unelmiaan kohti pyrkivistä artisteista. Journalismin tarkoitus on kertoa, mikä on totta.

Olisiko sellainen mahdollista, että jengi lukisi sen koko tekstin uudelleen (ei vain otsikkoa ja paria ekaa lausetta) ja miettisi, johtuiko se oma paha mieli siitä, että totuuden kertominen ei tällä kertaa ollut kovin mieleistä?

Okei.

Sit tää väite, että “taas Suomessa lyödään jos on vähän vastoinkäymisiä, että kaikki on suomalaisten mielestä kusta ja paskaa, että tää meidän kulttuuri on just tällaista lannistamista”.

Minkäslaisia juttuja Sara Forsbergista on tehty viimeiset kolme vuotta? Jos mukaan otetaan kaikki kotimaiset isot ja pienet mediat? Googlaa vaikka “kielinainen”. Tai laulajan nimi. Ihan jo otsikoista sopii laskea, kuinka moni uutinen on positiivinen ja kuinka moni negatiivinen tai neutraali.

Saaraa on nimittäin kannustettu enemmän kuin juuri ketään muuta kotimaista artistia ikinä. Uutisointi on ollut alusta saakka ylistävää, muutamaa negatiivista keikkaraporttia ja biisiuutista lukuun ottamatta. Ylistävää, kannustavaa, ymmärtävää.

Jos nyt vaikka eilisen uutiset katsoo, niin Sara on esimerkiksi saanut kertoa viidestä lempiasiastaan, testata hikistä harrastusta ja esiintyä livenä IL-TV:ssä. Uutta biisiä koskevat jutut ovat nekin olleet varsin myötäkarvaista, ja miksipä ei? Superpowers on hyvä biisi, ja jos mun pitää arvata, se voi olla just SE JUTTU, joka nostaa Saaran uran lentoon.

Mutta ihmisten kantsis ehkä hieman rauhoittua niiden flippaamistensa kanssa silloin, jos joku pari kertaa vuodessa kertoo, miten asiat oikeasti ovat.

Mä oon Antti. Stop, Shake, Honey, Go on Facebookissa, ja mä oon esim. Twitterissä.

Mainokset

9 kommenttia artikkeliin ”Miks tää keskustelu Sara Forsbergin urasta meni taas ihan päin persettä?

    1. Mittava kirjoitus valtakunnan päälehdessä oli omituinen ja erittäin negatiivisesti värittynyt. Siinä muun muassa sanottiin heti alkuun, että mitään lupauksia ei ole lunastettu, mutta ei kerrottu mitä lupaksia ja kenelle on edes annettu. Sekin että hän on tehnyt keikan entiselle duunipaikalleen oli saatu kulostamaan epätoivoiselta teolta. kuin muutakaan ei olisi. Jos joku on reagoinut kirjoitukseen, niin en ihmettele.

      Tykkää

  1. Koko teksti oli ihan silkkaa vittuilua. Halpa-hallit ja ämpärit ja kaikki. Surullista, että olette niin syvällä kyynisyydessänne ettette edes tajua. Sara on 22v, vertailukohtana käytetyltä Katy Perryltä kesti vielä kauemmin breikata. Onko hänkin siis epäonnistunut luuseri kun ei vielä 18-vuotiaana ollut maailman suurin stara? Vaikka oli ”taustavoimia”.

    Tykkää

    1. Mä siis ihan ymmärrän tän näkökulman. Mut toisaalta ei toi Halpa-halli Oskarin keksintö ollut, eli ihan itse Saara sinne on keikalle mennyt. Ja varmaan tiennyt, että se on hänen menestystarinansa vastainen liike.

      Tykkää

      1. Keikka on keikka, työtä, menestystarinan kriteerit taitavat olla enemmän toimittajien keksintöä. Halpa-halli ei Onnisen kaltaisille snobbareille kelpaa, mutta jonkin kallioilaisen ekokierrätyskaupan toritapahtuma ei olisi johtanut ämpäreillä höystettyyn vittuiluun. Ihmiset ja yleisöt eivät ole musatoimittajille samanarvoisia, on ”meitä” ja on niitä ”toisia”, niitä joita avoimesti halveksitaan, joille ja joiden musiikkisuosikeille avoimesti kestovittuillaan, twitterissä ja muualla. Musiikkisisällöstä siinä ei ole kyse, vaan ihan silkasta alemmiksi kasteiksi koettujen halveksunnasta. Halpa-Halli oli aivan täysin Oskarin keksintö, se konteksti ja sävy jolla se esitettiin.

        Tykkää

  2. Jos artikkelin kärkeä ei ollut henkilöity uransa alussa olevaan artisti Saraan, vaan ”koneistoon” kuten Onninen twitterissä väitti, niin miksi:

    Miksi artikkelissa subjekti on jatkuvasti Sara Forsberg:
    – ”Hän [Forsberg] matki …”
    – ”ALUSTA pitäen Forsberg teki selväksi”
    – ”… sen jälkeen Forsbergin eli Saaran artistikehitys …”
    – jne.

    Miksi artikkelissa suoraan todettiin, että koneiston laadusta ei ollut kyse:
    – ”Mutta kun Forsbergin uraa katsoo kuin kenen tahansa poptähden – kuten hän haluaa – jää käteen visiottomuuta, jonka ei pitäisi johtua koneiston koosta tai yrittämisen puutteesta.”

    Miksi musiikkibisnestä ei taustoitettu eikä avattu lainkaan, miksi musiikkibisneksen faktoja ei listattu?

    Jos artikkelin sävy ei ollut vittumainen, eikä tarkoituksena vittuilla nuorelle 22v Saralle, tai Saran kannustajille, niin miksi:

    Miksi uran tapahtumat listattiin todisteena epäonnistumisesta?
    – ””mutta sen jälkeen Forsbergin eli Saaran artistikehitys ei ole mennyt brändimanuaalien mukaan. Katsokaa vaikka.”

    Miksi maailmantähti ei pyörisi myös kotimaansa optikkoketjun mannekiinina?

    Miksi Halpa-hallilla näkyvästi mehusteltiin? Taustaan liittyvä fakta toki, mutta mikä muu syy sen esille nostoon oli kuin nimen mehukas alantava mielikuva Losin loiston kontrastina? Ja jollei tarkoitus ollut vittuilla hekilölle, niin, kuten monet ovat kysyneet, miksi mielikuvaa ämpäreitä jonottavasta kansasta käytettiin?

    – ”Heti singlen ilmestymisen jälkeen Forsberg soitti keikan vanhalla työpaikallaan, Pietarsaaren Halpa-Hallissa. Ämpäreitä ei tiettävästi jaettu. Mutta ei näkynyt Katy Perryä tai Taylor Swiftiäkään.”

    Kun artikkeli ei tarjonnut yhtään mitään lisäinfoa Saran uraan, vaan kertasi kaikkien luettavissa olevia iltapäivälehtiuutisia niin mikä oli toimittajan lisäarvo? Muu kuin vittuilu? Minkätakia jokainen Ip-lehtilukija ei ymmärtäisi, että uran rakentaminen on työläs, kuoppaisa ja sitkeyttä vaativa tie, jossa päämäärään harvoin päästään? Ei kai se kannustus silti tyhmyydenosoitus ole, vaan tuen ilmaus.

    Suurissa jalkapallomaissa juhlitaan jokaista yksittäistä otteluvoittoa kaduilla. Ne ovat arvokkaita ja syy fiestaan. Suomessa jääkiekon yhteydessä kadut pysyvät tyhjinä kunnes maailmanmestaruus on kourassa. Kaikki sitä ennen on tyhjän nauramista, nuolaisua ennenkuin tipahtaa. Lasimme on pysyvästi puolityhjä, luoja ota meidät pois täältä!

    Artikkelin palaute oli täysin artikkelin mukainen.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s