Hei möhis! Kurt Cobainin kuolemasta on kulunut 23 vuotta. Sun unelmas on ohi.

Nirvana ei koskaan ollut minulle tärkeä yhtye. Ei top5:ssä, ei edes top10:ssä. Nevermindin aikaan jopa vihasin bändiä, koska se oli niin valtavirtainen ja leuto. MTV soitti. Tytöt tykkäsivät. Väärät tyypit kuuntelivat. En tiennyt Nevermindin sampleista tai clicktrackin käytöstä, mutta jotenkin se kuulosti epäaidolta.

Syynä oli tietysti se, että olin kokenut oman vaihtoehtoisen musiikkiherätykseni jo vuosia aikaisemmin ja olin juuri keskellä vahvaa punk/CMX/Bad Vugum -kautta. Götterdämmerung vs. Teen Spirit? No competition.

Nykyään olen tullut järkiini, mutta silti mulla on hyllyssä vain Bleach, Incesticide ja tukku jotain bootlegeja.

Jeee. Olin fani tai en, joka vuosi tänä päivänä osa minusta kuolee.

5. huhtikuuta.

Kurt Cobainin kuolinpäivä.

Nollapiste.

Se päivä, jolloin aloin vanhentua.

Viides huhtikuuta vuonna 1994 olin 16-vuotias.

Nuoruus takana, elämä edessä.

Aika iso osa nykyisestä musadiggaruudestani alkoi. Musiikkia olin kuunnellut jo melkein 10 vuoden ajan, mutta tuona keväänä aloin käydä vakkaristi keikoilla (alaikäisenä, jeee!) Tavata samanmielisiä ihmisiä. Kommunikoida ja osallistua. Soittaa oikeassa bändissä oikeissa baareissa. Ei mennyt pitkään, kun me kavereiden kanssa järkättiin jo omia iltamia Tampereen Yo-talolla. Ja tavattiin lisää samanmielisiä.

Alettiin olla osa skeneä.

Kaikki paras alkoi, ja sitä kaikkea parasta on jatkunut kauan. Puuhastelu on muuttunut työksi. Kaveruuksista on tullut ystävyyksiä. Rokkiklubien karut bäkkärit ovat saaneet seurakseen festarialueiden ilmaiset kestityspöydät. Sateessa jonottaminen on muuttunut kalliiden gintonicien tarjoamiseksi ja vastaanottamiseksi. Osa ihmisistä on jäänyt matkan varrelle, iso osa on yhä mukana. Ammatissa, osa-aikaisena sekatyöläisenä, harrastajana, diggarina.

Niin. Sitä on jatkunut kauan, mutta oman pääni sisällä ei kuitenkaan NIIIN kauan. Ehkä jotain viisitoista vuotta? Give or take.

5. huhtikuuta on päivä, jolloin totuus muistuttaa itsestään.

Tänään Kurt Cobainin kuolemasta tulee kuluneeksi 23 vuotta.

Kohta ollaan siinä vaiheessa, jossa lähetetään entisille tutuille se viimeinen sähköposti. Kiitetään yhteisistä vuosista ja upeista kokemuksista. Mainitaan nimeltä pari läheisintä, kirjoitetaan johonkin väliin ”sisäinen kasvu” ja kuinka ”oli upea olla tässä porukassa opettelemassa”. Puhutaan uusista haasteista. Ehkä kerrotaan puhelinnumeron pysyvän samana, mut mailiosoitteen muuttuvan. Luvataan pitää yhteyttä.

Lausutaan korukielisiä lauseita, vaikka kaksi sanaa riittäisi.

Game over.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s