Juhani 2000 – kun suomipop ei olekaan paskaa ja mitäänsanomatonta

Tiäkkö kun yrityksissä puhutaan nykyään usein portfolioista? Siis ansiokansioista?

Ennen vanhaan sillä tarkoitettiin useimmiten yksittäisen ihmisen kokoamaa tzettiä omista parhaista töistä ja koulutuksesta ja taidoista. Sitä sopi käyttää työ- tai opiskelupaikan haussa tai henkilökohtaisessa spedeilyssä. Taiteilijat saattoivat esitelllä sen avulla monipuolisuuttaan ja/tai omaa tyyliään. Lisäksi opetuspuolella on puhuttu portfoliosta oppimisen ja kasvun välineenä. Eli koulutusskenessä portfolio on ennemminkin prosessi kuin kokoelma sisältöä.

Ok. No työmaailmassa portfolio tarkoittaa yleensä lomittain menevää tuotevalikoimaa. Jos vaikka ajatellaan omaa työpaikkaani, Bauer Mediaa, meillä on kivasti erilaisia radiokanavia. Nova, Iskelmä, City,  Kiss, SuomiRock, Pooki ja Play, ja lisäksi meillä on kaupallinen sopimus NRJ:n ja Nostagian kanssa. Siitä sopii kuuntelijoiden valita kanava ja mainostajan sopiva kohderyhmä.

Valmishan tuo radioportfolio ei ole, eli sinne saattaisi mahtua vielä erilaisia kanavia. Valtavirtainen aikuisille suunnattu tarjonta alkaa olla tukossa, hittiradiopuoli on alun perinkin vaikea alue ja marginaalisemmat genret on hankala saada kaupallisesti kannattavaksi, mut näin yleisesti ottaen kyl siellä aukkoja on.

Nyt sinä, joka tulit tänne Juhani 2000:n musiikin perässä, saatat ajatella, että mitä perkelettä sä nyt höpiset jostain ansiokansioista ja tuotevalikoimista. Että paina nyt tähän vielä tahtotila ja kopin ottaminen, niin mä voin mennä oksentaan jonnekin.

Hyvä, sulla on pointti tossa. Mut niin on mullakin, jokunen. Ne tulevat tässä:

  1. Uutta, ns. oikeilla soittimilla soitettua suomipoprockia ei radion näkökulmasta ole nykyään olemassa. Siis uusien bändien tekemää – vanhojen artistien uudet biisithän menevät läpi ja klassikot tietysti kelpaavat. Mutta uudet bändit, missä ne ovat? Eivät radiossa.
  2. Se on bändien vika. 90-luvun modernin suomirockin perintö on niin häpeällinen, että sen huteralle kivijalalle on ollut mahdoton luoda mitään. CMX, Don Huonot ja sen sellaiset ovat tehneet hyvääkin musiikkia, mutta niiden vaikutus 2000-luvun alussa vaikuttaneisiin bändeihin oli karmiva. Tuon ajanjakson musiikki ei soi radiossa, koska kukaan elävä ihminen ei voi sitä paskaa kuunnella. Ja kun jatkumo on kerran katkennut, sitä on vaikea rakentaa uudelleen. (Sama on muuten tapahtunut myös miesten esittämälle modernille iskelmälle, mut se on eri stoori.)
  3. Ja se on radion vika. Tarjoamalla välitöntä tyydytystä (eli soittamalla pelkkiä a-biisejä) useiden kanavien identiteetti on hävinnyt, tai sitä ei ole koskaan syntynytkään. Radio on erittäin vahva media ja se pystyy kouluttamaan kuuntelijoitaan – ja siinä sivussa myös bändejä. Mutta jos yksikään uuden bändin biisi ei koskaan pääse soittoon, yhteyttä esittäjän ja kuuntelijan välille ei pääse syntymään.
  4. Ja se on levy-yhtiöiden vika. Pienemmät lafkat eivät osaa rakentaa urapolkuja, kouluttaa artistejaan ja paketoida heidän musiikkiaan yleisöä kiinnostavaan muotoon. Ja suuret yhtiöt haluavat (ja ansaitsevat) heti valmista. Siinä leikissä laulajat, ammattimuusikot ja biisintekoleirit ovat osoittautuneet tehokkaaksi yhdistelmäksi, tehokkaammaksi kuin yksittäisten bändien pitkäjänteinen kehittäminen ja kasvattaminen.

Eli se on kaikkien vika?

No onneksi ei ihan kaikkien. Suomalaiselle musiikkikartalle on nimittäin alkanut ilmestyä sieltä täältä yhä enemmän ns. vanhan liiton suomipoprockia, joka ei vielä ole valtavirtaradion kamaa, mutta ei enää kovin kaukana siitä. Eli kun levy-yhtiöt ja radiokanavat ovat osoittaneet välinpitämättömyytensä, bändit ovat päättäneet ryhtyä töihin.

Juhani 2000 on yksi sellainen bändi. Maaliskuussa debyytti-ep:sä julkaissut kokoonpano osaa tehdä biisejä, kuljettaa tunnelmaa ja tarvittaessa räimiäkin. Ilmeinen vertailukohta kotimaisista nykybändeistä on Pimeys, vaikka tietysti Juhani 2000:n esittämän musiikin perinne ulottuu huomattavasti kauemmas historiaan.

Positiivisin puoli Juhani 2000:n musiikissa on, että sitä ei ole tehty välinpitämättömin mielin. Jossain vaiheessa, ehkä juuri silloin tämän vuosikymmenen alussa, yhtyeet alkoivat yhtenä rintamana yrittää ammattimaistumista. Biiseillä tähdättiin suoraan radioon, imagot suunniteltiin sileiksi, kannet tehtiin upeiksi, kaikki elävä leikattiin pois. Suomipopista tuli väline, kun sen olisi pitänyt olla sisältö. Juhani Grönroosin musiikki ei ole ammattitaidotonta, mutta siitä puuttuu pakkomielteinen halu miellyttää kassaa.

Me tarvitsemme lisää Juhani 2000:n kaltaisia yhtyeitä, sillä se ei ole paska ja mitäänsanomaton.

Ja me tarvitsemme sellaisen radiokanavan, joka paitsi olisi innoissaan uudesta kotimaisesta musiikista myös uskaltaisi soittaa sitä.

Toivottavasti portfoliossa on vielä tilaa.

Mä oon Antti. Stop, Shake, Honey, Go on Facebookissa, ja mä oon esim. Twitterissä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s