Haastattelussa Iisa – ”Haluan tulla lähelle ja oikeasti avata itseni musiikissani”

90-luvun pokerielokuvassa Rounders on kohtaus, jossa professori Abe Petrovsky (Martin Landau) puhuu nuorelle Mike McDermottille (Matt Damon) tekemistään elämänvalinnoista. Petrovsky kertoo lähteneensä lukemaan lakia, vaikka hänen vanhempansa olisivat halunneet hänestä rabbia. Päätöksen takia Petrovskystä tuli arvostettu professori, mutta hänen isänsä ei enää koskaan puhunut hänelle. Elokuvassa käydään lyhyt, mutta mieleenpainuva sananvaihto:

Mike: If you had to do it all over again, would you make the same choices?
Abe: What choice? The last thing I took away from the yeshiva is this: we can’t run from who we are. Our destiny chooses us.

Tämä tuli mieleen, kun juttelin sekä elämässään että musiikissaan isoja muutoksia kokeneen Iisan kanssa. Vaikka lienee ehkä h i e m a n dramaattista verrata Iisan tilannetta fiktiivisen professorivanhuksen kokemuksiin, uudet alut ovat aina haastavia, ja usein sattumanvaraisia.

Iisa on ajankohtainen uusien biisiensä vuoksi, mutta myös siksi, että hän aloittaa kesän keikkakautensa perjantaina Sideways-festareilla Helsingissä. Iisa avaa kyseiset bakkanaalit, eli hän esiintyy päälavalla jo perjantai-iltapäivänä kello 16.15. Kantsii siis olla ajoissa paikalla, tiäks?

Juttelin Iisan kanssa hänen uudesta alustaan, nykyisestä musiikillisesta linjastaan ja yhteistyöstään tuottaja Eppu Kososen kanssa.

Sä päätit uudistua ns. kokonaan, eli vaihdoit yhteistyökumppaneita ja hylkäsit reginamaisen musiikin. Miksi Nimimerkillä ja Kun olit nuori kuulostaa siltä kuin ne kuulostaa?

Nimimerkillä oli puolittain tilaustyö, siihen leffaan (Tom of Finland), johon sitä tosin ei lopulta sitten sijoitettukaan. Siksi se tuupattiin markkinoille tuolla ”biisi on inspiroitunut Tom of Finland -leffasta” -kytkyllä. A&R:ni Jukka Immonen koordinoi leffan mittavan musakokonaisuuden, ja idea biisin teosta leffaan tuli spontaanisti häneltä loppusyksystä 2016.

Me mentiin saman tien Epun kanssa Jukan studiokoppiin – tai eihän se mikään koppi ole vaan tosi kiva huone – ja katsottiin siellä leffan raakaversio. Sitten me käytiin lounaalla ja tehtiin se biisi (ei nyt loppuun saakka mutta eka tunnistettava versio siitä). Oli helppoa inspiroitua näkemästään, ja Nimimerkillä syntyi ihanasti omalla painollaan, mikä tuntuu aina tosi ihanalta biisinteossa.

Me oltiin kyllä molemmat aika ihmeissämme sen äärellä, että ok ai tehtiin sitten tämmöinen, onpa aika jykevää – mutta pelkästään hyvällä. Luulen, että se fiilis mulla on edelleen Nimimerkistä. Siitä tuli eka mun ja Epun yhdessä mulle tekemä biisi, ja koska leffa tuli enskariin, niin tietysti siinä tuli myös luonteva pelinavaus mun uudelle tulemiselle. Ilman leffaa me tuskin oltaisiin pistetty ulos noin häröä biisiä, mutta minä ja koko Friedin jengi oltiin kollektiivisesti intona juuri siitä, että biisin myötä meillä oli yhtäkkiä näpeissä juuri kaivatun kaltaisen pöydänpyyhintäefektin aiheuttava biisi. Mulle oli aika tärkeää saada tehdyksi jotain sellaista mikä jollain tavalla yllättäisi itsenikin eikä olisi mielellään millään tapaa ennakoitavissa. Luulen että Nimimerkillä teki juuri sen: siinä on riittävästi wtf-kulmaa eikä se ole mikään varman päälle viileä biisi.

Leffasta se jäi pois yksinkertaisesti siksi, ettei siihen scorea lukuunottamatta lopulta päätynyt yhtään nykymusaa.

Minkälaista Eppu Kososen kanssa on tehdä töitä?

Helppoa ja suoraa sillä tavalla, että Epun kanssa ei tarvitse pohtia, sanooko tuo nyt oikeasti mielipiteensä tai ihan rehellisen oman näkemyksensä. Eppu on musiikkialan multitalentti, megalahjakas tuottaja, muusikko, säveltäjä ja sanoittaja. Mähän pyörin jonkun aikaa ympyrää demojeni kanssa – himassa itsekseni ja erilaisilla cowrite-kokoonpanoilla – ennen kuin me alettiin tehdä yhdessä Epun kanssa.

Mulle oli todella tärkeää saada alusta saakka kokonaisuuteen mukaan tuottaja, jonka kanssa tehdään nimenomaan albumikokonaisuutta, tai ylipäänsä kokonaisuutta eikä vaan yksittäisiä irtobiisejä. Tosi monihan nykyään tekee albumeitakin niin, että niissä on parhaimmillaan melkein yhtä monta tuottajaa kuin biisiä. Siinä ei ole mitään vikaa sinänsä, mutta se ei ole se tapa miten itse haluan tätä juttua tehdä.

Yhtäkkiä parin arkisen, onnekkaan sattumuksen kautta oltiin kuitenkin Epun kanssa viime syksynä siinä tilanteessa, että todettiin alkavamme työstää mun levyäni työparina kahteen pekkaan. Me tunnettiin toki ennestään sen verran, että ollaan istuttu muutamissa muiden artistien biisintekosessioissa yhdessä, mutta se, että me alettiin tehdä yhdessä mulle musaa oli taas ihanalla tavalla boksin ulkopuolelta tullut idea. Ja kaikki boksin ulkopuolinen kiehtoo mua. On aina kiehtonut, mutta nyt suorastaan huutaa mua.

Se on ihana tunne, kun hirveän ”tuleekohan tästä mitään” -ensijännityksen jälkeen huomaa, että hei mehän pystytään tekemään yhdessä musaa ja että se tuntuu vieläpä mielekkäältä ja että me jaetaan tässä nyt joku asia. Kävi sitten ihan itsestään niin, että ne demot, joita olin siihen mennessä kasaillut jäivät sivuun ja me keskityttiin vaan uuden luomiseen.

Käytännön työskentely on sellaista, että me kuunnellaan aika paljon yhdessä musaa tosi laidasta laitaan, puhutaan ja fiilistellään sitä, ylipäänsä puhutaan aika paljon myös musan ympäriltä. Mulla oli juuri tapahtunut niin paljon suuria asioita elämässä siinä vaiheessa kun me alettiin työskentely yhdessä, että purin niitä Epulle aika vuolaasti. Oli pakko, koska ne asiat ensinnäkin kuuluvat musassa, ja ylipäänsä tuottajan ja artistin suhde perustuu luottamukseen ja avoimuuteen, eikä levyä tehdessä asioita voi vaan jakaa karkeasti työ- ja privaattiasioihin – tai en minä ainakaan voi enkä haluakaan. Mulle tuo luottamus on tosi tärkeä juttu.

Vähemmän me sitä musaa oikeastaan konkreettisesti tehdään, ja enemmän aikaa menee siihen että fiilistellään ja ihan oikeasti myös odotellaan inspiraatiota. Musta on ollut ihanaa että mitään biisiä ei ole puristettu väkisin, vaan ne ovat saaneet ottaa aikansa syntyäkseen. Eppu on tosi hyvä ja maltillinen tuossa mielessä, se ei koskaan ala sohia ja säätää vain jotain tekemisen vuoksi. Arvostan sitä ominaisuutta todella paljon.

Tosi paljon tehdään träkki edellä niin, että ensin on joku tunnelma ja moodi, jonka Eppu luo meidän fiilistelyjen pohjalta. Itse sävellys syntyy niihin raameihin vasta myöhemmin, ja useimmiten teksti edellä niin että mä olen ensin nakutellut siihen jonkin sanoitusaihion, josta sitten lähdetään kaivelemaan melodiaa ja hiomaan lopullista laulua.

On ollut kiva työskennellä taas pitkästä aikaa näin päin, koska viime vuodet olen kirjoittanut pääsääntöisesti melodia edellä. Eppu sparraa mun tekstejäni paljon ja kaunistelematta. Mikään puolivillainen tai falski ei mene läpi. Se on ihan helvetin hyvä asia: teksti ei kelpaa edes demotettavaksi jos se ei ole oikeasti tarpeeksi hyvä.

En laita sanoja Epun suuhun, mutta musta tuntuu, että tämä mun case oli hänellekin sopivasti uudenlainen juttu. Hän ei ollut kovinkaan tuttu mun aikaisemman soolomateriaalini kanssa, eikä Epun tuottamista artisteista ainakaan kovin moni ponnista indiepoptaustasta mun tavallani. Mä taas olen periaatteessa aina aikaisemmin työskennellyt oman musani parissa samoilla asetuksilla ja samojen ihmisten kanssa. Uuden tuottajan kanssa työskentely oli mulle ison luokan muutos, mutta elintärkeä sellainen. Mun on pakko saada uudistua ja uudistaa.

Noi kaks biisiä on sit kuitenkin aika erilaisia, ainakin tunnelmiltaan. Kuinka paljon ne kertoo sun nykyisestä musiikillisesta linjasta?

Kun olit nuori valittiin kakkossinkuksi sen vuoksi, että se oli tähän saakka työstetyistä biiseistä jotenkin samoilla taajuuksilla massiivisuutensa ja jonkinlaisen överiytensä puolesta. Tavallaan haluttiin pitää kuulijoita vielä jännityksessä, ettei pakkaa lähdetty vielä laajentamaan niihin hyvinkin toisenlaisiin musasfääreihin, mitä levylle on tulossa. Me ollaan juuri laitettu kolmossinkkua pakettiin, ja se on ihana. Se kuullaan muuten ekaa kertaa koskaan missään meidän Sideways-keikalla perjantaina! Sen työnimi on Mua ei pelastetakaan, ja se kuulostaa All Saintsilta. Vielä en osaa sanoa milloin se julkaistaan.

Ylipäänsä mulla ei ole kovinkaan tarkkaa musallista linjaa vielä nytkään, kun tulevan levyn työstäminen on jo aika pitkällä. Me ollaan ammennettu inspiraatiota ihan kaikesta, mikä meissä nyt on vaan sattunut resonoimaan. Tosi paljon siinä on mukana sellaista popin lähihistoriasta inspiroitumista ennemmin kuin tämän hetken kuumimpien trendien haistelusta.

Mutta sen verran osviittaa kaksi ensimmäistä sinkkua tulevasta antavat, että selkeä popvetoisuus ja Epun iso tuotantopensseli sekä sanoitusten iholle tulo ja henkilökohtaisuus yhdistävät kaikkia biisejä. En osaa tehdä sanoja omaan suuhuni muuta kuin tuon aika totaalisen auki olemisen kautta.

Jos mä tuottaisin itse musani – siis jos osaisin – niin mullahan oli visio Frank Oceanin Blonden tyyppisestä maailmasta, ja varmaan olisin tehnyt sellaisen levyn. Mä olen itse tyylillisesti ennemminkin pelkistäjä ja tykkään hyvinkin karsitusta ilmaisusta. Epun astuttua kehiin kaikki etukäteinen suunnitelmallisuus lensi kuitenkin ulos ikkunasta, ja Eppu on myös tuottajana oikeastaan Blonde-maailman vastakohta, koska hän ilmaisee niin monin nyanssein ja koko paletin väreillä ja isoilla pensselinvedoilla.

Olin niin fiiliksissä, kun Nimimerkillä-biisiin äänitettiin ihan livenä ne jouset, ihan vaan siksi että ne kuulostaa siistimmiltä kuin midijouset – ne oli niin överit. Mä koen ihanaksi ja jollain tapaa musalliseksi johdatukseksi sen, että juuri Eppu oli se tyyppi, jonka kanssa hommat sitten polkaistuivat käyntiin. Mä en etukäteen tiennyt, miten paljon ja millaisia kelailuja tulisin tulevalle levylle taltioimaan, ja koska ne pohjautuvat niin isoihin kokemuksiin, niin musta tuntuu, että kokonaisuudesta olisi voinut tulla liian yksioikoinen tai hevi sillä tuotantomaailmalla minkä olisin yksinäni visioinut. Epun musamaailma tuo biiseihin ihan uusia kulmia, enkä sen vuoksi ole lainkaan huolissani siitä että kokonaisuudesta olisi tulossa liian raskaan tai huonolla tapaa liian henkilökohtaisen kuuloinen. Haluan tulla lähelle ja oikeasti avata itseni musassani, mutta samalla tarjota mun kuulijoilleni niin hyviä hetkiä musan parissa kuin vaan ikinä mahdollista.

Mitä tarkoittaa Kun olit nuori -biisin lainit: ”Kukaan ei sanonut, et murrosikä tulee aina uudestaan. Oisko tää nyt kolmas? Aina yhtä kauheaa.” Onko tää omasta elämästä?

Mulla oli ensimmäinen murrosikä silloin yläasteella, ja se oli aika raju. Siis aivan normaali, en ollut nuorisorikollinen tai mitään sellaista, mutta tempoilin kovaa ja varmaan aika näkyvästi. Toinen murrosikä mulla oli vähän päälle 20-vuotiaana, kun asuin Torniossa ja opiskelin taidekoulussa. Kolmas on osunut tähän 3- ja 4-kymppisyyden välimaastoon (ja ehkä siinä välissä on ollut yksi myös, mutta lievempi). Näitä kaikkia murrosikiäni yhdistää aika laitoihin saakka ulottuva itsensätutkiskelu ja itsensä uudelleenmäärittely. Ne ovat olleet vaikeita, mutta samalla välttämättömiä pysähtymisen ja pohjamutien kaivelun paikkoja ja niissä on tapahtunut paljon asioita. Ne eivät ole helppoja jaksoja, mutta on sanomatta selvää, että niiden on täytynyt vain tulla ja tapahtua. Jossain vaiheessa sitä kai kuvitteli, että pari tällaista kierrosta riittää, ja että nyt ollaan aikuisia ja eletään aikuisten seestyneempää elämää.

Eli joo, kyllä ne huomiot kumpuaa omasta kokemuksesta. Ja jos mä en tekisi lauluja itselleni niistä asioista, joita olen viime vuosina kokenut ja kelannut, niin mistä sitten.

Sun kesän keikkakausi alkaa Sidewaysissa. Miten te esitätte noi uudet, aika massiivisetkin biisit? Ja onks keikkasetissä vielä paljon vanhoja?

Tuskailin ihan hirveästi vielä talvella, ennen kuin alettiin treenaamaan bändin kanssa, että miten me ikinä saadaan uusi ja vanha matsku toimimaan yhdessä. Mutta olin heti ekoissa treeneissä huojentunut, kun näistä ilmeisistä, lähinnä tuotannollisista eroista huolimatta uusissakin biiseissä oli jollain tapaa läsnä se Iisa-henki, joka sulautti ne muuhun matskuun yllättävän kivuttomasti. Olin lisäksi kovasti jo kaivannut lisää menoa meidän liveen, ja nyt sitä onkin sitten saatu, mikä on ihan huippua. Uudet biisit kuulostavat niiltä uusilta, ja vanhat taas vanhemmilta sellaisina kuin miksi ne ovat meidän bändin käsittelyssä ajan kuluessa muodostuneet. Tietysti Ableton Live on keskeisessä roolissa ja tuo mukaan ne uusien biisien musaelementit, joita me ei pystytä itse soittimillamme tuottamaan.

Vielä tässä vaiheessa uusia biisejä on setissä muutamia, mutta pääpaino on vanhassa matskussa. Syksyllä alkaa sitten rundaus, jolloin setti kokee kokonaisvaltaisemman uusiutumisen. Samalla nelihenkisellä, kitara-basso-rummut-laulu-kokoonpanolla me ollaan siis vastedeskin liikenteessä. Ja matskun toimimisen voi tulla jokainen itse paikan päälle kokemaan – joko Sidewaysiin tai muille kesän keikoille. Tervetuloa vaan tosi kovasti.

Iisan keikat tänä kesänä
9.6. Sideways Festival, Helsinki
14.6. Merikorttelin pihajuhla, Helsinki (huom: Iisa duo)
21.6. Katto Auki, Nosturi, Helsinki
23.6. Valtteri Festival, Tampere
24.6. Stadin Juhannus, Lonna, Helsinki
29.6. Provinssi, Seinäjoki
30.6. Bättrefolk, Hailuoto
1.7. Raahe Festival, Raahe

Mä oon Antti. Stop, Shake, Honey, Go on Facebookissa, ja mä oon esim. Twitterissä ja Instagramissa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s