Sideways ei ole kenenkään pikkuveli, ei ainakaan Flow Festivalin

Kasper Strömman postasi viikko sitten lauantaina Instagramiin hauskan kuvan. Tai kuva oli normaali, mutta kuvateksti hauska: ”Flow-festivaali on meille sosiaalisen median influenssereille vuoden kohokohta.” Lauseessa on paljon erilaisia huvittavuuksia, mutta se varsinainen punch lienee selvä valtaosalle Strömmanin juttuja seuraaville. Kuvahan oli (tietenkin) Sidewaysista.

Ja taitaa se olla niinkin, että jos mietin niitä lauseita, joilla olen itse kuvaillut Sidewaysia festarista mitään tietämättömille, sanapari ”Flow’n pikkuveli” on päässyt suustani useammin kuin kerran.

Periaatteessa ihan ok toimintaa, ellen sekä minä että Kasper Strömman olisi väärässä. Kasper ottaessaan vitsinsä pääraaka-aineeksi festareiden samankaltaisuuden, minä väittäessäni toista alisteiseksi toiselle.

Sideways ei nimittäin ole kenenkään pikkuveli.

Voin selittää.

Molemmat ovat Helsingissä järjestettäviä urbaanin musiikin tapahtumia, niissä molemmissa on innovatiivinen kaupunkimiljöö, hyvää ruokaa, mielenkiintoisia keskusteluja ja muita happeningeja – ja tietysti osittain samoja bändejä – mutta silti niiden syvimmät olemukset ovat keskenään erilaiset.

Meillä kun tässä viihdebisneksessä myydään lopulta vain kahta asiaa: samaistumista ja eskapismia. Esimerkiksi tv-sarjojen tekijät tietävät tämän oikein hyvin. Vaikkapa Sex and the City tarjosi luksusluokan pakoa todellisuudesta Manhattaneineen, huippuduuneineen, julkkisbileineen ja Christian Louboutinin kenkineen. Mutta vielä enemmän se tarjosi samaistuttavuutta parisuhdehuolien, ystävyyden ja panotarinoiden muodossa.

Ja kun me mennään festareille, me mennään sinne samoista syistä. Me katsotaan sitä muuta jengiä ja ajatellaan, että nää on aika paljon niin kuin minä. Siellä lojutaan, vetelehditään ja ajelehditaan, jutellaan ja halaillaan ja kilistellään ja nauretaan. Samaistutaan. Mutta siellä myös (toivottavasti!) koetaan jotain poikkeuksellista. Jotain, joka saa unohtamaan, kuka on, missä on, miksi on, miten tukka on, valuuks meikit, jäiks kahvinkeitin päälle, mitä se työkaveri tarkoitti silloin viis päivää sitten, oliks mulla joku poikaystävä joskus, mitä kello on, paljon tää kalja maksoi. Jotain, joka vie mukanaan jonnekin, äänen, valon, videon, rytmin, soinnin ja tunnelman ottaessa vallan.

Edellä mainittu on totta kaikkien festarien kohdalla, mutta erityisesti Flow’n ja Sidewaysin, sillä niiden ominaisuudet ovat ylikorostuneet. Flow tarjoaa supereskapismia, Sideways supersamaistumista.

Flow on vuodesta toiseen ainutlaatuinen ja ainutkertainen festivaali. Joka vuosi, kun ensimmäistä kertaa kävelee Suvilahden alueelle, on kuin saapuisi uuteen maailmaan, ihmeelliseen, outoon ja ihanaan. Tuttujen ja tuntemattomien bändien määrä on huimaava, puitteet upeammat kuin missään muualla, keikat järjestään loistavia. Artistit ja bändit voi kenties nähdä jossain muuallakin, mutta Flow’n tunnelmaa ei voi kokea, jos ei saavu paikalle.

Sidewaysin supervoima on toisenlainen. Teurastamon alue on karumpi kuin Suvilahden, festarin visuaalinen ilme yksinkertaisempi, yleisömäärä pienempi. Mutta silti Sidewaysilla on jotain, mitä Flow ei tule ikinä saamaan.

Sideways on sitä, mitä kaduilla tapahtuu.

Sideways kokoaa suomalaisen kaupunkikulttuurin ajankohtaisimmat, mielenkiintoisimmat ja parhaat bändit yhteen paikkaan. Se ei tarjoa pakoa todellisuudesta, se on todellisuus. Iisan tarttuvasta poppailusta The Holyn vimmaisen indierockin kautta Lighthouse Projectin hardcoretykitykseen. Ylivoimaisen ihanasta Litku Klemetistä Kynsien taivaalliseen garagerokkiin tai Astrid Swanin pysäyttäviin lauluihin. Skeittiesityksiin, katutaiteeseen, Commodore 64 -nörtteilyyn – kuin kuluneen vuoden aikana eri puolilla maata esiin nousseet tai omaa pientä yleisöään jälleen kerran ihastuttaneet yhtyeet ja ilmiöt olisivat vahingossa ilmestyneet samaan paikkaan.

Ei ole mikään ihme, että Flow’n odotetuimmat artistit ovat lähes aina ulkomaisia, eli niitä, joita Suomessa ei pääse juuri koskaan näkemään – ja samaan aikaan Sidewaysin parhaista keikoista vastasivat lähes poikkeuksetta suomalaiset bändit.

Flow on sitä, mitä kaupunkikulttuuri parhaimmillaan voisi olla.

Sideways on sitä, mitä kaupunkikulttuuri parhaimmillaan on.

Mä oon Antti. Stop, Shake, Honey, Go on Facebookissa, ja mä oon esim. Twitterissä ja Instagramissa.

Mainokset

5 kommenttia artikkeliin ”Sideways ei ole kenenkään pikkuveli, ei ainakaan Flow Festivalin

  1. Niin siis Sideways on sitä mitä Flow oli, ennen kuin siitä paisui ahdas ja ylibookattu. Tämä on tietysti vaan hyvä asia Sidewaysin kannalta, ennen kuin se kasvaa ulos nykyisestä formaatistaan tai lopetetaan. Sopii vaan toivoa, että silloin tarjolle tulee joku uusi festari joka täyttää tämän kyseisen paikan, kuten Kuudes Aisti ennen Sidewaysia.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s