Haluatko kuulla jotain tosi hyvää? Kuuntele minuutti Rebeccaa!

Meillä oli taannoin hyvä keskustelu Soundin maineikkaan päätoimittajan Mikko Meriläisen kanssa. Se liittyi uusiin artisteihin ja yhtyeisiin.

Mikko oli juuri lähdössä Joensuu Rock Academyn järjestämään tilaisuuteen puhumaan aloittelevien bändien mahdollisuuksista saada näkyvyyttä musamediassa. Mä kehoitin Mikkoa olemaan tiukka ja tyly.

Nykyään, nimittäin, taistelu huomiosta on niin suurta, että aloitteleva bändi tai laulaja voi pilata uransa julkaisemalla yhden huonon biisin. Ja jos tuuppaa ulos parikolme heikkoa tekelettä, voi käytännössä asennoitua esiintymään vain itselleen ja kavereilleen. Kun ollaan tilanteessa, jossa yleisöllä (ja musamedian tyypeillä) ei ole aikaa edes kaikille hyville artisteille, keskinkertaisiin ei tule palattua käytännössä enää ollenkaan.

Mikko oli ajatusta vastaan, sillä hänen mielestään artistien ei pitäisi olla valmiita heti, vaan heille pitäisi antaa aikaa kasvaa ja kehittyä. Ja Mikko on oikeassa, ei pitäisikään. Mutta niin se vain menee. Eikä syynä ole maailman pahuus tai levybisneksen perseestä olevat toimintamallit, vaan se, että ne parhaat uudet kyvyt alkavat olla tosi hyviä.

Siis todella hyviä.

Niin kuin Soit Se Silti -yhtiön uusin artistilöytö, 21-vuotias suomalais-nigerialainen Rebecca. Tampereella asuva artistin ensimmäinen varsinaisen single ilmestyy vasta ensi syksynä, mutta jo nyt julkaistu Sam Smith -laina I’m Not the Only One vakuuttaa.

Tein testin. Laitoin töissä biisin soimaan vaivihkaa ilman, että kerroin esittäjästä mitään. Ensin eilen yhteisellä aamiaisella, sitten myöhemmin työpisteelläni ja hetki sitten radiomme studiossa. Joka kerta ympärillä olevat ihmiset tulivat kysymään, kuka laulaa.

Koska sitä se vaatii. Että saa ihmisten huomion pelkällä äänellä.

Rebecca saa, ja siksi häneltä on lupa odottaa mitä tahansa.

Mä oon Antti. Stop, Shake, Honey, Go on Facebookissa, ja mä oon esim. Twitterissä ja Instagramissa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s