Miksi niin moni vihaa vieläkin Ultra Brata?

Provinssin, Ilosaaren ja Ruisrockin suuren tiedotustilaisuuden pääuutinen oli 90-luvun superbändin Ultra Bran paluu. Tällä erää comeback kestää kolmen keikan verran, mut yleensä näiden kanssa ollaan ns. ans kattoo -tilassa. Eli jos suosiota piisaa ja bändillä on kivaa, miksi keikkoja ei voisi olla enemmänkin, ja jopa uutta musiikkia. Siis bändeillä yleensä, ei välttämättä tällä kertaa.

Kerkko Koskinen kertoi paluun syyksi sen, että tänä kesänä vanhan poppoon aikataulut viimeinkin osuivat yksiin. Mikä on tietysti kaunis keino todeta, että viimeinkin joku laittoi tarpeeksi pätäkkää pöytään.

Joka tapauksessa, i alla fall,  oli miten oli, bändi tekee paluun, eikä ainakaan minulla ole mitään syytä uskoa, ettei Koskisen ryhmä olisi kesällä aika helvetin kovassa keikkakunnossa esittämässä niitä aika helvetin kovia biisejään.

Mutta itse asiaan, siihen UB-vihaan.

Ei ollut yllätys, että niin moni suhtautui uutiseen a) korostetulla välinpitämättömyydella, b) huumorilla, c) inholla. Tietysti valtaosa 90-luvulla nuoruutensa eläneistä (kaupunkilais)tyypeistä otti uutisen vastaan ilolla ja innostuksella, mutta se toinen osa, määrällisesti pienempi mutta äänellisesti isompi, katsoi tehtäväkseen sitoutua irti yhtyeestä.

”Ensin #trump nyt #ultrabra Ei kohtuuvella ala tämä vuosi.”
”Mutta henkilökohtasesti en koskaan pitäny tosta mankuvasta sisällöstä. Hipsteripaskaa.”
”Kiima oli valtava kunnes. #ultrabra”
”Ilmeeni kun kuulin Ultra Bran comebackista #ultrabra #tonninseteli”
”Tämä on hyvä päivä muistuttaa, että kaikki yli 27-vuotiaat ovat liian vanhoja festareille.”
”Ei pysty.ei jaksa. Jotkut asiat pitäis unohtaa ja haudata…elävältä”
”Jep. Joka kesä joku kerää ne isot paluumassit. #UltraBra”

Vastaavaa ei tapahtunut edellisten suomalaisten comebackien kanssa. Esimerkiksi Tehosekoitin, Don Huonot, Miljoonasade – jopa aikanaan Nylon Beat – saivat tulla takaisin suht rauhassa. Miksi?

No koska Ultra Bra oli aika helvetin rasittava bändi.

Ne oli rikkaita ja kaupunkilaisia ja älykkäitä ja kauniita ja ylimielisiä ja siistejä ja niillä oli kavereita ja niiden fanit oli just niitä yliopiston ekavuotisia, jotka eivät koskaan olleet pitäneet musiikista, mut nyt aikuisiksi tultuaan ilmoittivat äkkiä rakastavansa keikoilla käyntiä. Ne joi viiniä ja niillä oli hyvinvoiva, ihana yhteisö.

Ne teki lastenlauluja (Hauki, Heppa, Siili), ne teki tekopoliittisia biisejä (Suosi ulkomaista, Tappakaa komissaarit, nuo hullut koirat), ne luuli ymmärtävänsä nuoria (Tyttöjen välisestä ystävyydestä, Kirjoituksia), ne kopioi muita (Jäätelöauto, Vesireittejä). Ja niiden keikat oli tosi yllätyksettömiä eli tylsiä eli rokkenrollin vastaisia ja ne esiintyi jossain helvetin konserttisaleissa ja niiden keikoilla kävi pariskuntia ja iloisia kaveriporukoita.

Ja aina kun joku niiden faneista toisti lauseen: ”Mitä me kuunneltiin ennen kuin oli Ultra Bra?”, niitä teki mieli lyödä nyrkillä naamaan, että ETTE JUMALAUTA MITÄÄN, KUN TE ETTE OO ELÄISSÄNNE KUUNNEELLU MITÄÄN, ETTÄ ÄLKÄÄ TULKO TÄNNE SAATANA TON PASKAN MAKUNNE KANSSA SIPSUTTAAN SAATANA.

Niin että siksi. Ultra Bra oli aika helvetin rasittava bändi. Ja kun sitä aikanaan käytettiin oman identiteetin rakentamiseen, enemmän kuin mitään muuta 90-luvun yhtyettä, ehkä CMX pois lukien, se on jättänyt valtavan tunnejäljen yhden sukupolven minuuteen. Ja kun se nyt tekee paluun, vanhat haavat aukeavat. Ja vastaavasti lämpimät muistot heräävät eloon.

Koska niin se menee.

Mähän en (tietenkään) ollut 90-luvulla sitä mieltä, että Ultra Bra on rasittava bändi. Päinvastoin. Eli toi mitä mä äsken kirjoitin, ei ole omasta mielestäni totta, mä vain halusin perustella asian niiden puolesta, jotka ei itse osaa tai jaksa. Että ne, jotka ehti jo pikkasen flipata, niin calm down.

Itse asiassa mä teen luultavasti niin, että me painellaan ens kesänä vaimon kanssa Ilosaareen, nähdään sit samalla Pixies. Sit me halaillaan ja syödään jotain kasvismössöä ja juodaan viiniä ja ollaan nostalgiahumalassa, niin että joku nuori voi sitten katsoa meitä ja ajatella että voi vittu, mitähän noikin saatanan paskakasat täällä tekee, että älkää tulko tänne saatana ton paskan makunne kanssa sipsuttaan saatana.

ps. Mun lempibiisi on Villiviini. Mä toivon, että ne soittaa sen, vaikka tuskin ne soittaa.

Mä oon Antti. Stop, Shake, Honey, Go on Facebookissa, ja mä oon esim. Twitterissä.