Dead Moon – 10 esimerkkiä maailman parhaan garagebändin ihanuudesta

ZAIJAIJAIJAI! Tämän viikon torstaina ja perjantaina Tampereella ja Helsingissä on tarjolla tiettyä legendaarisuutta, kun Dead Moonista tutut Fred ja Kathleen ”Toody” Cole saapuvat kahdelle keikalle Suomeen. Tänään 23. helmikuuta kaksikko nähdään Tampereen Klubilla ja huomenna Helsingin Kuudennella Linjalla.

Kerrottakoon niille, jotka eivät ole vielä Dead Mooniin tutustuneet, että kyseessä oli maailman ihanin Tee se itse -metodia hyödyntänyt garagebändi, joka oli välillä punk, välillä country, välillä blues – ja aina rokkenroll. Oman Tombstone Recordsinsa kautta albuminsa, eepeensä ja sinkkunsa julkaissut yhtye lopetti vuonna 2006, minkä jälkeen Fred ja Toody keikkailivat Pierced Arrows -nimellä. Vuonna 2014 Dead Moon aktivoitui hetkeksi, mutta rumpali Andrew Loomisin viime keväisen kuoleman vuoksi bändi haudattiin lopullisesti.

90-luvulla nuoruutensa eläneen, nk. Räkärodeo-sukupolven sydämiin Dead Moon ui suurelta osin Miettisen radio-ohjelman ansiosta. Minunkin.

Näillä 10 biisillä pääsee hyvin kiinni sekä Dead Moonin musiikkiin että tarvittaessa omiin muistoihinsa.

Mä oon Antti. Stop, Shake, Honey, Go on Facebookissa, ja mä oon esim. Twitterissä.

Jätä kommentti